Kruunajaiset

Viidennen Tallinnan-matkan piti olla viimeinen: nyt asennettaisiin hammaskruunut paikoilleen ja kaikki olisi valmista. Ienmuotoilijat otettaisiin pois yksi toisensa jälkeen, implantteihin kiinnitettäisiin jatkeet, joihin puolestaan ruuvattaisiin hammaskruunut kiinni. Ihan näin yksinkertaisesti kaikki ei sujunut. Työ eteni verkkaisesti, sillä ienmuotoilija ja jatkeet olivat pieninä osina hankalia käsitellä. Jokin osa - jatkeko lienee ollut - lipesi välillä lääkärin käsistä kieleni kantaan. Onneksi en kerinnyt nielaista sitä. 

Kruunu toisensa jälkeen kuitenkin kiristettiin paikalleen, kunnes tuli viimeisen hampaan vuoro. Tämä alaleukaan kuuluva kruunu ei tuntunut mahtuvan koloonsa. Lääkäri ähräsi kruunun kanssa hyvän tovin ja päästeli pitkiä huokauksia. Lopulta hän joutui tunnustamaan, ettei kyseinen kruunu sovi paikalleen; sen valmistuksessa on täytynyt tapahtua jokin virhe. Tällaista ei hänen mukaansa ollut tapahtunut kertaakaan niiden yhdeksän vuoden aikana, jolloin hän on implantteja asentanut. Tämä hammaskruunu oli valmistettava uudelleen. Minä sanoin, että laivan lähtöön on vielä kolme tuntia, kyllä minä voin odottaa. Näin nopeasti kruunun valmistus ei kuulemma kuitenkaan ollut mahdollista, mutta lääkäri lupasi ilmoittaa minulle heti kun uusi kruunu olisi valmis. Saman tien hän myös sanoi antavansa loppulaskussa hyvitystä ylimääräisen vaivan vuoksi.

Minulle tämä vaiva tarkoitti paluuta kotiin ja vielä yhtä Tallinnan matkaa, jonka tein jo parin päivän päästä matkustaen Jyväskylä-Helsinki-välin tämän ainoan kerran junalla. Toista kertaa koko prosessin aikana yövyin tallinnalaisessa hotellissa. Tällä kertaa hammas solahti helposti paikoilleen, mutta osoittautui joiltain osin hieman liian pitkäksi. Lääkäri hioi sitä varmaan ainakin viisi kertaa, ennen kuin se asettui sopivan mittaiseksi. Kaikki oli ohi noin varttitunnissa. 

Nyt minulla oli uudet hampaat suussa. Tohtori Arro sanoi, että saman tien voisin syödä - vaikkapa näkkileipää ja pähkinöitä, jos mieli tekee - ja kehotti minua tulemaan vuoden päästä tarkastukseen, jossa katsottaisiin, että kaikki olisi kunnossa. 

Tämän jälkeen minusta tuntui muutaman päivän ajan kuin suussa olisi ahdasta, mutta nyt kun operaatiosta on jo muutama viikko, uudet hampaat ovat asettuneet luontevaksi osaksi hammaskalustoa. Huomaan nauttivani ruokailusta ihan eri tavalla kuin aiemmin, kun voin pureskella ruokani ihan reilusti. Purenta on korjaantunut normaaliksi.

Viru Hambakliinikun ja tohtori Arron toiminnasta voin vilpittömästi antaa hyvän arvosanan. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta hoito sujui luotettavasti ja hyvässä hengessä. Lääkärin ja avustavan hoitajan oli yhteistyö vähäeleistä ja saumatonta.

PS Kerroin ensimmäisessä postauksessani, että kaikki alkoi rusahduksesta leukaperässäni. Syyskuun lopulla kävin vielä kerran ultraäänikokeessa ja pari viikkoa sen jälkeen erikoislääkärin pakeilla. Tulokset osoittivat, että korvanjuureen ilmestynyt patti oli alkanut kesän mittaan omia aikojaan kutistumaan. Lääkäri kurkki vielä kurkkuun, korviin ja nenään ja tunnusteli kaulan imusolmukkeita. Lopuksi hän totesi, että syytä huoleen ei ole ja että tutkimukset päättyvät tähän.

PS2 Hain Kelalta korvausta Tallinnassa suoritetuista hammashoidoista ja sain juuri tietää, että korvaussumma on kaiken kaikkiaan 275 euroa. Näin olen viisi implanttia tuli maksamaan minulle kaiken kaikkiaan 5 425 euroa. Matka- ja majoituskustannukset eivät tietysti tähän summaan sisälly.

Valmistelutöitä

Ikeneni ehtivät parantua hyvin ja ompelet liueta pois ennen seuraavaa Tallinnan-matkaa. Tällä neljännellä käynnillä 21. elokuuta tehtiin pohjatöitä hammaskruunujen valmistamiseksi.  Tätä varten oli otettava jäljennös hampaistani ja implantoitavasta alueesta. Tässä lääkäri hyödynsi mm. jonkinlaista silikonia, jota pursutettiin suuhun. Sitten minun oli pidettävä hampaita tiukasti yhteen puristettuina pari kolme minuuttia, jonka jälkeen aine oli jähmettynyt ja se voitiin poistaa. 

Näin syntyi muotteja, jotka voitiin lähettää hammaslaboratorioon teknikolle. Tämän olisi sitten valmistettava hammaskruunut ja toimitettava ne hammaslääkärille. Viru Hambakliinikulla on oma hammaslaboratorio.Lopuksi lääkäri asensi implantteihin väliaikaiset jatko-osat, joita hän kutsui ienmuotoilijoiksi. Niiden tarkoituksena oli ymmärtääkseni varmistaa, että asennettavat hammaskruunut asettuisivat saumattomasti  ikenen päälle.

Tämä hoitokerta tuntui pitemmältä ja raskaammalta kuin implanttien asennukset, sillä suuta oli pidettävä ammollaan miltei koko ajan noin tunnin verran. Jälkikäteen leukaperiä pakotti hyvän aikaa. Kipulääkkeitä en kuitenkaan tarvinnut.

Implanttien asennus

Seuraava Tallinnan-matkani oli ulkonaisesti lähes kopio edellisestä: bussilla Helsinkiin, yöpyminen siellä, MegaStarilla aamulla Tallinnaan ja illalla takaisin, toinen yöpyminen Helsingissä ja bussilla Jyväskylään. Olin sitä paitsi toistamiseen hilkulla myöhästyä laivasta. Menin kyllä mielestäni ajoissa ratikkapysäkille, mutta niin vain kävi, että kun ratikka saapui Tallinkin terminaaliin, olin jälleen kymmenisen minuuttia myöhässä. Sain jälleen kipakat torut virkailijoilta - ja olin vihon viimeinen laivaan päästetty matkustaja.

Tämä ensimmäinen varsinainen hoito kesti noin tunnin. Ensin ikenet, joihin operaatioita tehtiin, puudutettiin. Myös kielenkantaan pistettiin puudutusta. Sitten ikeneen tehtiin viilto niihin kohtiin, mihin implantit eli titaanista valmistetut keinojuuret oli määrä asentaa. Tämän jälkeen leukaluuhun porattiin riittävän syvät aukot ja implantit ruuvattiin aukkoihin kiinni. Lopuksi ikenien viilloskohdat ommeltiin umpeen. 

Alaleuan implantit asennettiin toinen toisensa viereen, sillä siellä minulla oli kahden hampaan kokoinen aukko. Yläleukaan implantti oli vähän hankalampi asentaa. Jotta implantti ei puhkaisisi poskinotelon kalvoa, oli poskionteloa hieman nostettava ja asetettava sinne luukoviketta. Homma onnistui kuitenkin hyvin; jäi vielä muutama milli tilaa implantin ja poskiontelon kalvon väliin. Ompeleet olivat senlaaatuisia, että ne ajan oloon liukenisivat itsestään pois. Lääkäri selosti kaiken aikaa, mitä hän oli tekemässä. Mitään kipua en operaation aikana tuntenut.

Lähdin syömään erääseen luomuravintolaan, jossa oli itse asiassa vain muutama istumapaikka. Olin ainoa asiakas, ja kerroin tarjoilijalle, mistä olin tulossa. Mitähän sitä voisi syödä? Hän suositteli porkkanasoppaa, jota sitten otinkin ja koetin varovasti lipittää suuhuni, sillä toinen puoli suusta tuntui vielä ihan turralta. Kun puudutuksen vaikutus lakkasi, ikeniä alkoi jomottaa. Yötä myöten otin yhden buranan, ja seuraavana aamuna jomotus oli jo varsin lievää.

Kolmen viikon kuluttua eli 5. kesäkuuta olin jälleen Tallinnassa. Nyt minulle asennettiin kaksi implanttia alaleukaan. Nämäkin tulivat nätisti vierekkäin. Asennus sujui varsin rivakasti, kuten edelliselläkin kerralla: valmista tuli alle tunnissa. Ostin mukaani pullon antiseptistä suuvettä, jota suositeltiin purskuteltavan suussa pariin kertaan päivässä. Tällakin kerralla tunsin jonkinasteista pakotusta ikenissä seuraavaan aamuun saakka, mutta en juuri sen jälkeen.

Tällä reissulla majoituin kaksi yötä Tallinnassa huoneistohotellissa City Centre Apartment, joka on aivan keskustan tuntumassa ja jossa oli kaksi huonetta ja keittiönurkkaus. Liesi oli niin moderni, etten osannut käyttää sitä, ennen kuin sain vaimolta Skypen kautta käyttöohjeet. Majoitus tuli maksamaan 130 euroa kahdelta yötä.

Nyt minulla oli kaikki viisi implanttia asennettuna, ja jotta kaikki ehtisivät kunnolla "luutua" eli osseointegroitua, seuraava hammaslääkärikäynti Tallinnassa olisi vasta loppukesästä, 21. elokuuta.

Ensimmäinen implanttimatka Tallinnaan

Vaimo hoiteli matkavaraukset puolestani. Hän nakkasi minut autolla Jyväskylään, missä nousin Koiviston autoon, jossa oli tuolloin hyvin vähän matkustajia. Autossa oli toimiva Wifi ja sotkuinen WC. Yövyin Helsingissä tyttäreni perheen luona. Lähdin aamulla kävellen Länsisatamaan, koska matkaa oli vain kolmisen kilometriä. Olin yliarvioinut kävelynopeuteni, mutta en hätäillyt, sillä olin Jätkäsaaren terminaalissa juuri ajoissa. 

Ihmettelin terminaalin aulassa, kun en löytänyt Tallinkin palvelutiskiä tutulta paikaltaan. Minulla oli lippu Tallinkin uuteen MegaStar-laivaan. Kysyin asiaa eräältä virkailijalta, ja hän kertoi, että MegaStar lähteekin uudesta terminaalista, jonne on matkaa vajaan kilometrin verran. Tästä en ollut tietoinen, sillä Virossa asuessamme ja Suomessa käydessämme olimme kulkeneet aina tuon vanhan terminaalin läpi.

Silloin minulle tuli kiire: juoksin puolihölkkää kasseineni tuohon uuteen terminaaliin. Sain lähtöselvityksessä vihaiset kommentit siitä, että olin pahasti myöhässä. Paikalla olisi pitänyt olla puoli tuntia ennen lähtöä, ja nyt aikaa oli enää reilu varttitunti. Minut päästettiin kuitenkin läpi hoputusten kera, ja astuin laivaan viimeisenä matkustajana. Kohta laiva lähtikin liikkeelle.

Helpotus oli suuri - mutta lyhytaikainen. Huomasin nimittäin suorastaan uivani hiessä. Olin pukeutunut viileää aamua varten mielestäni sopivasti, mutta laukkujen kanssa ravaaminen nosti hien pintaan. Ei auttanut muu kuin mennä laivan kauppaan ostoksille: ostin kuivat alusvaatteet ja kauluspaidan ja kävin vessassa vaihtamassa ne päälleni. Nyt olo alkoi olla jo siedettävä.

Viru Hambakliinikussa aloin selittää tohtori Andres Arrolle viron kielellä oman hammaskalustoni tilannetta. Hän vastasi kohtuullisen hyvällä suomen kielellä, joten siitä eteenpäin kommunikoimme suomeksi. Olin toivonut, että tällä ensimmäisellä käynnilläni voitaisiin asentaa jo pari implanttia. Paikan päällä selvisi kuitenkin, että oli otettava uudet digitaaliset röntgenkuvat, jotta hoitosuunnitelma voidaan tehdä. Olin lähettänyt etukäteen digikuvan Jyväskylän konsultaatiosta saadusta röngenkuvasta, mutta kävi ilmi, ettei siitä ollut mitään apua. No, kuvat otettiin, ja lääkäri tutki niitä ja mittaili luun paksuutta ikenissä. Ilokseni hän totesi, että paksuus on jokaisen hampaan suhteen riittävä, eikä mitään tekoluuta tarvita. On paljon parempikin, että implantit asennetaan sellaisenaan vain omaan leukaluuhun. Tämä tarkoitti samalla huimaa aikataulun nopeutumista. Lääkärin mukaan koko prosessi voitaisiin viedä läpi neljässä kuukaudessa.

Laadimme aikataulun, jonka mukaan minun olisi käytävä Tallinnassa vielä neljä kertaa. Seuraava käynti olisi jo kahden viikon päästä, ja silloin asennettaisiin kolme implanttia, kaksi alaleukaan ja yksi yläleukaan vasemmalle puolelle. Kyselin hintaa ja pyysin, että hinnassa otettaisiin huomioon paljousalennus. Tohtori Arro laskeskeli aikansa, ilmoitti summan, jonka minä vielä pyysin pyöristämään lähimpään tuhatlukuun. Päädyttiin siihen, että koko operaatio tulisi maksamaan 6000 euroa - eikä yhtään sen yli.

Mille Viron klinikalle menisin?

Aloin etsiä tietoja Tallinnassa ja sen liepeillä toimivista hammaslääkäriasemista, joisssa tehdään muun hammashoidon lisäksi myös implanttien asennusta. Tietoa löytyi helposti ja paljon. Luin klinikoiden kotisivuja vertaillen niiden tietoja toisiinsa. Lisäksi tutustuin klinikoista ja niissä työskentelivästä lääkäreistä annettuihin asiakasarviointeihin. Monilla sivustoilla oli tiedot myös suomen kielellä, mutta minulle se ei merkinnyt paljoakaan, sillä osaan viroa aika hyvin asuttuani siellä yli viisi vuotta. Lopulta valitsin viisi minua eniten kiinnostavaa klinikkaa.

Lähetin esnsimmäiseksi tiedustelun EstDental OÜ:lle, josta minulle vastasi nuori Darja Hamidullina -niminen hammaslääkäri. Esitin hänelle joukon implanttien asennukseen liittyviä kysymyksiä. Hän vastasi nopeasti, minkä jälkeen minä tein useaan otteeseen tarkentavia kysymyksiä. Sain kaikkiin kysymyksiin ystävälliset vastaukset. Tämän jälkeen tein koosteen kaikista kysymyksistä, joita mieleeni oli tullut ja lähetin ne vielä neljälle muulle hammasklinikalle. Kaikilta sain vastauksen, joko sähköpostitse tai puhelimitse. Tiedot olivat kauttaaltaan samansuuntaisia pienehköjä hintaeroja lukuun ottamatta. Joka tapauksessa kävi selväksi, että Virossa implanttien asennus tulisi paljon halvemmaksi kuin Suomessa. Tosin on Tallinnassa tyyriitäkin paikkoja, kuten esimerkikski CityMed, mutta näitä en lähestymnyt missään vaiheessa.

Lopullinen valinta ei ollut aivan helppo, mutta oli muutama syy, miksi päädyin Viru Hambakliinik -nimiseen paikkaan. Hinnat olivat kohtuullisia (joskaan eivät aivan halvimpia), sijainti loistava (Viru-hotellia vastapäätä), laitteisto modernia ja netistä löytämäni arviot positiivisia. Klinikka on kohtuullisen suuri, sillä siellä on useita lääkäreitä, jotka asentavat myös implantteja. Minun lääkärinä sanottiin olevan Andres Arro, joka on asentanut implantteja jo yhdeksän vuoden ajan. Viimeinen niitti oli se, että sain ensimmäisen ajan nopeasti. Olin käynyt Jyväskylässä konsultaatiossa 4. huhtikuuta, ja sain ensimmäisen ajan Viru Hambakliinikuun jo tasan kuukauden päähän eli 4. toukokuuta. 

Konsultaatio Jyväskylässä

Korvanjuureeni ilmestynyt patti alkoi huolestuttaa minua vasta, kun kuulin lähipiiriini kuuluvilta ihmisiltä, että joillakuilla oli ollut sylkisrauhasen suurentuma, joka oli tutkimuksissa paljastunut syöväksi. Niinpä lähdin selvittämään asiaa. Menin ensin hammaslääkäriin, joka passitti minut terveyskeskuslääkärin pakeille. Tämä lähetti minut edelleen ultraäännitutkimukseen ja solunäytteen ottoon. Hänen varaamansa aika oli kuitenkin sen verran kaukana, että päätin mennä tutkimukseen yksityiselle puolelle, Terveystalolle. Tutkimuksissa ei paljastunut mitään hälyttävää, mutta lasku oli aika hälyttävä: yli 600 euroa. Tähän tämä tarina ei ikävä kyllä pääty, mutta siirrytään hammasprojektiin...

Rupesin miettimään, osin vaimoni innostamana, hammasimplanttien hankkimista. Huono purenta saattaisi ajan oloon tuoda lisää vaivoja, ja olisihan se mahtavaa, jos voisi pureskella ruokansa hienoksi ihan reilusti. Huomasin lehdistä, että jotkut lääkärit tarjosivat ilmaisia konsultaatioita implantteja harkitseville. Niinpä soitin eräälle jyväskyläläiselle hammaslääkäriasemalle ja pyysin saada keskustella asiasta lääkärin kanssa. Kun tämä ei onnistunut, jätin soittopyynnön. Ihmeekseni eräs lääkäri soittikin minulle jo saman päivän aikana ja kysyi, voisinko tulla heti konsultaatioon. Koska en ollut varautunut näin nopeaan toimintaan, sanoin, etten taida nyt ehtiä - minun olisi ollut ajettava Jyväskylään vajaassa tunnissa, sillä vastaanottoaika oli päättymässä. Kysyin, milloin olisi seuraava mahdollisuus ja kuulin, että se olisi vasta yli kuukauden päästä. Silloin tokaisin: "Minä tulen nyt heti."

Ehdin paikalle juuri ja juuri ajoissa. Lupsakka savolaissyntyinen lääkäri otti röntgenkuvan hammaskalustostani ja selitti sitten juurta jaksaen millaisia toimia implanttien asentaminen vaatisi. Kolme huolestuttavaa asiaa jäi erityisesti mieleen. Ikeniä olisi ilmeisesti vahvistettava ennen implanttien asennusta tekoluulla. Tämä pidentäisi koko operaation toteutusta huomattavasti ja toisi myös mellkoisen lisälaskun. Imlanttien asennus saattaisi kestää kaiken kaikkiaan lähes vuoden verran. Yhden implantin asentaminen maksaisi pelkästään 2500 euroa. Lääkäri totesi reilusti, että kyllähän tässä dollarinkuvat vilisevät silmissä. Laskeskelinkin, että viiden implantin yhteishinnaksi olisi tullut noin 15 000 euroa.

Tämän jälkeen päätin, että en asennuta implantteja suuhuni Suomesta, vaan tutkin, miten homma onnistuisi Virossa ja mihin hintaan.

Kaikki alkoi rusahduksesta

Kaikki alkoi siitä, että hammastani alkoi särkeä. Se oli tuntunut aralta syödessäni jo pitemmän aikaa, mutta nyt sitä jomotti. Otin yötä vasten buranan, jotta selviän aaamuun asti. Aamulla soitin hammalääkäriasemalle ja sain ajan samalle päivälle. Lääkäri otti röntgenkuvan, josta ilmeni, että hampaan juuri oli pahasti tulehtunut. „Tätä ei voi enää pelastaa; se on poistettava“, toteaa lääkäri, ja minä sanon,  että senkun, antaa mennä sitten. Nuori hento naislääkäri kiskoo ja kiskoo hiki päässä ja toteaa sitten, että hammas on lohkottava osiin, jotta sen saisi irti. Vihdoin homma onnistuu.

Koska kyseessä on ylähammas, jää syntyneen aukon ja poskiontelon väliin vain ohut kalvo. Jos tuo kalvo puhkeaisi, olisi vaarana poskiontelontulehdus. Niinpä minun olisi lähiaikoina varottava niistämistä ja aivastamista.

Ien on luonnollisesti arka seuraavien viikkojen ajan, ja minun on pakko purra ruokani oikeanpuolisella hammaskalustolla. Se on hankalaa, sillä tältäkin puolelta puuttuu kaksi hammasta. Itse asiassa nyt poistettu hammas oli jopa viides; neljä muuta oli revitty irti jo nuoruudessani.

Minä jauhan ja jauhan ruokaani avuttomammin kuin aiemmin. Noin kolmen kuukauden kuluttua tunnen syödessäni, kuinka oikeanpuoleisessa leukaperässäni rusahtaa ilkeästi. Sen jälkeen pureminen on hieman kivulloista. Pian huomaan peiliin katsoessani, että oikean korvan alle on ilmestynyt kohouma, soikean muotoinen patti. En kiinnitä siihen aluksi sen kummempaa huomiota, vaan ajattelen, että se on seurausta tuosta leukaperän rusahduksesta. Mutta asia ei jää tähän, niin kuin myöhemmin voit lukea...